Neuvottelut tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta aiotaan saada valmiiksi osapuolten (äippä-esiteini)  toivomassa aikataulussa ennen joulua.

osapuolet uskovat sopimuksen aikaansaamisen olevan mahdollista jouluun mennessä siitäkin huolimatta, että aikataulua pidetään erittäin tiukkana. neuvottelijat vakuuttelivat sopimushaluaan ensimmäisessä virallisessa tapaamisessaan lauantaina aamupäivällä. tilaisuus avasi tupo-neuvottelut asiaankuuluvassa salamavalojen välskeessä.


edellytykset lähteä varsinaisiin neuvotteluihin ovat nyt olemassa, olkoonkin että meillä on ratkaisun sisältöön liittyvistä asioista yhä paljon erilaisia käsityksiä, kuten myös siitä mikä lopun perin sai aikaiseksi nykyisen konfliktin,  arvioi kokouksen tuloksia äippä.

kaikki osapuolet eivät lauantaina olleet yhtä vakuuttuneita aikataulun riittävyydestä. epäileviä äänenpainoja kuului yhä sekä äipältä että esiteiniltä. vaikeimmat ongelmat neuvotteluihin syntyvät silti laadullisia asioita koskevista vaatimuksista.

esiteinin mukaan tupossa kysymys on keskeisesti talouspoliittisesta nettiratkaisusta, ei niinkään laadullisista muutoksista. äippä asettui tupo-pyrkimyksen kannattajaksi toteamalla, että laaja kansalaismielipide myös muiden perheenjäsenten joukossa kaipaa rauhaa.

nykyiseen sopimukseen sisältyvässä tarkastelussa selvitetään, miten muiden esiteinien etuisuudet ovat kehittyneet eri sopimusaloilla. tietysti ne, jotka sen (sopimuksen) kaatavat ottavat sen riskin, että myös vuotta 1999 koskevat lupaukset vedetään takaisin, äippä huomautti. ulkopuolisille riskeille emme voi mitään, mutta voimme yrittää hoitaa omat asiamme mahdollisimman hyvin.

1097938.jpg