koiranpennun sisäsiistiksi opettamisessa on vertaistukiryhmän muodostaminen osoittautunut suureksi avuksi ja maanmainioksi keinoksi: menet yhdessä pennun kanssa metsään ja näytät esimerkkiä. kaikkihan me nimittäin tiedämme että koiranpennut ovat suloisia pikku pissi-iitoja ja kakki-kalleja, joiden sisäsiistiksi opettaminen kysyy kärsivällisyyttä ja talouspaperia.

koska jalkakäytävälle kakkiminen on ehdottomasti karsittava pois pennun elämästä, mene rohkeasti ojaan ja näytä esimerkkiä ihmisen parhaalle ystävälle. yhteinen tuokionne paitsi lähentää suhdettanne omassa pikku laumassanne myös opettaa pennulle johtajakoiran tavoin miten ihmisten maailmassa tulee oikein toimia jotta yleisönosastokirjoittelut koirankakka-keissistä tulevaisuudessa vähenisivät minimiin ja naapurisopu säilyisi. miten kiva on aamusella pikkulintojen laulellessa kaivaa se oma kiku esille tai (kikun puutteessa) kyykistyä sammalmättäälle aamutoimille! kohta jo ylpeillen huomaat miten koirasi on sisäistänyt ulkona asioilla käymisen huomattavasti nopeammin verrattuna naapurin insinööriMartin hankkimaan alati räkyttävään lajitoveriin.

koirarotua mietittäessä on syytä kiinnittää myös huomiota eri rotujen oppimisominaisuuksiin ja tässä teille listaa helpottamaan rotupäätöstänne:

palveluskoirat: pääsääntöisesti nopeaoppisia ja viisaita. oppivat sisäsiistiksi suhteellisen lyhyessä ajassa. tämä on toki suotavaakin kun ottaa huomioon esim. sakemannipennun koon ja siihen suhteutetun kakkimäärän verrattuna esim. kääpiövillakoiraan.

kääpiökoirat: vaativat pitemmän kykkimisajan, varsinkin talviaikaan koska eivät mene mielellään ulos lumimyrskyssä/vesisateessa/pimeällä/huonolla kelillä/muuten vaan koska sohvalla on paljon kivempaa. onneksi jätökset ovat lakupalojen kokoisia joten niiden kerääminen villasukan pohjasta ei keskivertokuluttajaa suunnattomasti järkytä. suositellaan hankinnan ajoittamista kevään/kesän kynnykselle.

metsästyskoirat: vaikea laji. siinä ajassa kun kaivat kikua esille on piiklesi kerinnyt jo häipyä maisemista jänön jahtiin naapuriin. suositellaan hihnassa opettamista. näin minimoit naapurin tontilla epätoivoisen juoksentelun kiku kourassa peteä huudellen.

kissat: älä edes uneksi. emo opettaa sen mikä on tarpeellista ja lopun ajan kissa kuitenkin katselee säälittäviä touhujasi halveksuvasti. suositellaan ainoastaan masokisteille, jotka saavat kiksinsä henkisestä nöyryyttämisestä.

ja sit liikennevalosuunnittelun kimppuun. tsau.

(huomenna laitan salaaotetun kuvan kun pattyn huspandi ohjeistaa koinanpentua naapurin metsässä. asensin sinne nimittäin piilokameran hänen tietämättään ikuistamaan tätä opetusmedodia)