että ilman miestä on hyvin vaikea tulla toimeen: likööripullosta olen onnistunut rikkomaan korkin jengat niin että korkki vain pyörii ympyrää. on pyörinyt lokakuun alusta lukien. snapsuja tässä olisin ottanut, mutta ei aukea korkki ei. veitsellä yritin vaan ilman tulosta. terävä pisto pohjaan jollakin teräaseella - jäänaskalilla - ehkä ja siitä liruttaen lasiin? muovipullo kun on.
ei. järjen ääni käski odottamaan miespuolisen väestön saapumista kotio. miten näin rupesikin tekemään mieli pähkinälikööriä aivan yllättäen? vai johtuuko tämä himo ainostaan siitä että tiedän nautinnon saamisen vaativan suhteettoman paljon toimenpiteitä? että pullo ei olekaan normipullon tapaan helppo nakki vaan joudun sitä katselemaan himoiten vielä jonkun aikaa ennen onnen täyttymistä? että tiedän kaiken tämän odottamisen olevan vaivannäön arvoista kun vaikeasti tavoiteltava nautinto on loppujen lopuksi kosteilla huulillani täyttämässä tehtäväänsä eli tyydyttämässä yltyvää himoani?
tältäkö tuntuu mieheltä, kun se (mies) pohtii a. nauttiako helposti saalistettavaa naikkosta ilman sen kummoisempia vehtaamisia VAI b. odottaako silti vielä sen pihtarieukon kiihoittavaa antautumista viikkojen ja kuukausien metsästyksen jälkeen? olisin toki voinut pähkinäliköörin antautumista odotellessa nauttia pienen kulauksen vsop:tä noin niinkuin kyytipoikana MUTTA kuin itseäni kiduttaen odottelen rauhassa... katselen pähkinälikööripullon sulavaa olemusta tietäen, että on vain minuuttien kysymys milloin se on minun.... minun, yksin minun.... sivelen sen pehmeää pintaa nautiskellen joka vedosta.... sillä tiedän.... tuon sulo-olemuksen sisällä on makea, pehmeä nautinto odottamassa.... antautuminen, huippu, kliimaksi....
sillä jo nalle puh tiesi sen: mikä on parempaa kuin hunaja? ..hetki ennen hunajaa...
aah....
Kommentit