on olemassa hetkiä ihmiskunnassa jolloin jopa minä epäilen omaa mielenterveyttäni. esim. silloin kun sivuutan dumondin kenkäalen pelkällä vilkaisulla hokien "ei ole fyrkkaa eikä ole hilloa". tätä ei tosin kovin usein tapahdu mutta on joskus TODELLA käynyt niin. flaspäkin omaisesti nämä pikkutapahtumat palautuvat mieliini uneen vajoamisen hetkellä kuten kellä tahansa jotka pahoja järkytyksiä ovat kokeneet. kun haluaa hinnalla millä hyvänsä sivuuttaa aiheen että ei näin ole todellisuudessa käynyt vaan se on pelkkää mielikuvituksen tuotetta.

mutta onneksi tällaisena heikkouden hetkenä annan kuin johdatuksena kertoa itselleni että en suinkaan ole se kaikista vajavaisin, jolla hissi ei mene yläkerroksiin asti. jonka yläpään purut ovat kostuneet, jolla palaa huushollissa valot mutta ketään ei ole kotona.

kiitos ja ylistys. kiitos sinulle oi tuntematon.